Kuten otsikosta voi päätellä, nämä eivät kaikki ole ehkä maailman
jännittävimpiä nähtävyyksiä, mutta silti vierailemisen arvoisia. Tätä
listaa voi käyttää pohjana, jonka päälle rakentaa itseä kiinnostavaa
ohjelmaa. Kohteet on ryhmitelty karkeasti sijainnin mukaan, kullakin
alueella voi viettää noin puolikkaan tai kokonaisen päivän, joskus jopa
enemmänkin.
Tämä on suunnilleen tiivistetty versio netistä löytyvistä listoista
kuten tämä, mutta se on hieman kuratoitu ja
sisältää (toivottavasti) vähemmän tauhkaa kuin keskiverto nettisivu
nykyään.
Asakusan päänähtävyys on Sensō-ji temppeli, Tokion isoin
buddhalainen
temppeli. [Japanissa on kaksi pääuskontoa: buddhalaisuus
ja šintolaisuus. Buddhalaiset rakennukset ovat temppeleitä (temple) ja
šintolaiset pyhäkköjä (shrine).] Lisäksi
ympärillä olevilla torikujilla ja ostoskaduilla on kaikenlaista nähtävää
ja katuruokaa.
Asakusan vieressä on Ueno, jossa on iso puisto. Uenon puisto on yksi
suosituimmista paikoista viettää hanamia. Puistossa olevalla torilla on
usein musiikkiesityksiä ja ruokakojuja. Puiston alueella on myös useampi
museo, mm. kansallismuseo.
Shinjuku on maailman vilkkain juna-asema. Vinkki: tältä kävelysillalta
aukeaa hyvä näkymä itään kohti Kabukichōa, Yamanote-linja etualalla.
Päivällä:
Shinjuku Gyoen — Iso
idyllinen puisto ja puutarha. Vinkki: puistoon on 500 jenin
sisäänpääsymaksu, mutta sen voi maksaa matkakortilla, jolloin ei
tarvitse jonottaa lippukassalle.
Tokion metropolin
hallintorakennus — Yläkerrassa on ilmainen
näköalatasanne. [Henkilökohtaisesti suosittelen tätä Tokyo
Skytreen sijaan.] Iltaisin
rakennuksen seinään projisoidaan videotaideteoksia. Esityksiä
on 15 minuutin välein, ne alkavat klo 17:30–19:30 välillä riippuen
vuodenajasta. Rakennuksen vieressä on myös Shinjukun keskuspuisto, joka
on ihan kiva. Puiston laidalla olevan The Knot -hotellin aulassa on yksi
mun lempileipomoista.
Omoide yokochō — Erittäin
kapea ja tiivis kuja, joka on jämähtänyt menneisyyteen. Täynnä pieniä
ravintoloita, jossa istutaan kadunvarressa. Ihan kokemisen arvoinen,
vaikka ei söisikään.
Illalla:
Kabukichō — Punaisten
lyhtyjen alue, paljon neonvaloja, ravintoloita, baareja yms. Löytyy myös
Godzilla-patsas.
Golden Gai — Kortteli,
jossa kapeita kujia ja erittäin pieniä baareja. Melko turistirysä
nykyään.
Shibuyan risteys — Vinkki:
kannattaa kiivetä viereisen Hikarie-ostoskeskuksen
yhdeksänteen kerrokseen, sieltä on hyvä näkymä risteykselle eikä
juurikaan turisteja.
Meiji Jingū -pyhäkkö — Tokion isoin
šinto-pyhäkkö. Huom: Google Maps saattaa neuvoa saapumaan
Yoyogi-asemalle, mutta tämä johtaa pyhäkön takaportille. Junasta
kannattaa jäädä Harajukussa, jolloin sisäänkäynti on pääportin kautta,
joka on mun mielestä merkittävästi parempi reitti.
Yoyogi-puisto — iso puisto. Etenkin
sunnuntaisin puistossa on kaikenlaista toimintaa, kuten muusikoita,
sirkustaiteilijoita, ja pääsisäänkäynnillä esiintyvät Elvis-imitaattorit [Ehkä mun ajoitus ei ole ollut kohdallaan, mutta
mä oon nähnyt heidät siellä lähinnä kittaamassa kaljaa.]. Siellä saattaa
myös törmätä koiranulkoiluttajajäbään [Nähtävästi hän on kokenut äskettäin
uskonnollisen heräämisen, tämä oli mulle uusi tieto
kirjoitushetkellä.]. Ison tien
eteläpuolella olevalla alueella on myös tapahtumatori, jossa on usein
jonkin sortin markkinat ja ulkolava, jossa musiikkiesityksiä.
Harajuku / Takeshita-katu — vilkas
ostoskatu Yoyogi-puiston vieressä. Aiemmin tunnettu nuorisokulttuurin ja
-muodin keskuksena, mutta
nykyään se tuntuu vähän kaupalliselta turistirysältä, en välttämättä
suosittele.
Itse palatsiin ei pääse sisälle, ja palatsin alueelle pääsee
ainoastaan opastetulla kierroksella, johon on rajallinen määrä saman
päivän lippuja tai se pitää varata etukäteen. Mun mielestä opastettu
kierros ei ole vaivan arvoinen. Sen sijaan palatsin edustalla oleva
aukio (ulkoinen puutarha) ja itäinen puutarha ovat avoinna yleisölle ja
ihan vierailemisen arvoisia.
Palatsin vieressä on myös Tokion päärautatieasema. Se on ihan hieno
rakennus, jossa on jonkun verran ravintoloita, mutta ei muuten mitenkään
erityinen nähtävyys.
Akihabara on tunnettu elektroniikkaliikkeistä ja otaku-kulttuuriin
keskittyneistä erikoisliikkeistä. Nykyään ehkä hieman turistirysä.
Aidompi meno (etenkin liittyen otaku-juttuihin) löytyy Nakano broadwaystä, joka on ihan kokemisen
arvoinen.
Tokiossa on tietenkin monta erittäin tasokasta museota, tässä vain
pieni otanta. Lähtökohtaisesti suosittelen näitä enimmäkseen sadepäivän
varalle, kun tekemistä ja nähtävää on muutenkin niin paljon.
Poikkeuksena ehkä Edo-Tokio-museo, joka on todella hieno.
Edo-Tokio-museo —
jättimäinen museo, joka esittelee Tokion ja Japanin historiaa 1600-luvun
Edo-kaudelta nykyhetkeen. Myös museorakennus itsessään on
arkkitehtuurillinen jännyys. Täällä vierähtää helposti 4–6 tuntia ilman
että kerkeää nähdä kaikkea. Museon vierestä löytyy myös sumo-areena
Kokugikan, joka on ihan hauska rakennus ulkoapäin. Itse otteluihin
lippuja on aika hankala saada (ja ne ovat kalliita).
Kansallismuseo — Ueno-puistossa oleva
museo, jossa on todella iso kokoelma klassista japanilaista
taidetta
TeamLab Planets ja Borderless — näyttäviä ja immersiivisiä
digiteknologiaa hyödyntäviä taideteoksia. Vähän kliseen puolelle menevää
Instagram-materiaalia, mutta kyllähän nämä ovat ihan vaikuttavia.
Suosittelen välttämään liiallista näyttelyihin perehtymistä etukäteen,
niin saa paremman ensivaikutelman. Sisäänpääsyä varten saattaa joutua
varaamaan vierailuajan ja liput etukäteen.
Hokusai-museo — Hokusain
puupiirroksia (kuten esim. Suuri aalto ja Punainen Fuji) esittelevä
museo. Kävin siellä 2020, museo oli melko pieni ja ehkä lievä pettymys,
mutta ihan kohtalainen kuitenkin. Puupiirroksia on yleensä esillä
vaihtuvissa näyttelyissä monissa muissakin Tokion museoissa. Tämä on
parin korttelin päässä Edo-Tokio-museosta.
Nykytaiteen museoita — näitä on pitkä liuta, mutta niissä kannattaa
käydä ehkä vain jos on joku tietty vaihtuva näyttely, joka kiinnostaa.
Tokion ympärillä on monta hyvää paikkaa päiväretkeilyyn. Näihin
pääsee 1-2 tunnissa junalla tai bussilla.
Fuji-vuoren viiden järven alue (Fuji goko) — Fuji-vuoren
pohjoispuolella oleva alue, josta on sään salliessa hyvät näkymät
vuorelle. Fuji on niin korkea ja niin erillään kaikesta muusta, että
sillä on oma paikallinen ilmastonsa. Tästä johtuen huippu on usein
pilvessä, etenkin kesällä, kun ilma on kosteaa. Netistä löytyy useampi
sivu, joka ennustaa huipun näkyvyyttä, esim fuji-san.info tai isfujivisible.com. Viiden järven alueella
on myös paljon onsen-kylpylöitä.
Ehkä helpoiten saavutettava kohde viiden järven alueella on
Fujikawaguchikon kaupunki. Täällä kannattaa ostaa päivälippu bussiin, se
maksaa suunnilleen 3-4 kertalipun verran. Järveltä aukeavan
Fuji-näköalan lisäksi köysiradalla pääsee hyville näkoalapaikoille.
Fujikawaguchikoon pääsee Tokiosta junalla tai Shinjukun
bussiterminaalista bussilla, joka on junaa merkittävästi halvempi ja
lähes yhtä nopea (mutta toisaalta huomattavasti vähemmän mukava).
Bussiliput saattaa joutua varaamaan etukäteen, mun kokemuksen mukaan
etenkin aamun bussit on usein loppuunmyytyjä edellisiltana.
Nikkō — Loistavalla vuoristoalueella oleva kaupunki, jonka ympäriltä
löytyy monipuolisesti vaellusmahdollisuuksia ja onseneita sekä Unescon
maailmanperintölistalla oleva temppeli- ja pyhäkköalue. Nikkō on myös
erityisen tunnettu ruskan ajan lehtien kaatselusta (kōyō), joka on lähes
hanamia vastaava tapahtuma. Sinne pääsee Tobu-junalla parissa tunnissa
Tokion keskustasta. Nikkōssa on ihan kannattavaa olla myös yötä. Onsenit
ja vaellusreitit sijaitsevat ylängöllä Chuzenji-järven rannalla.
Unesco-temppelialueelta ylängölle siirtymiseen menee noin tunti, ja
busseja kulkee melko harvakseltaan.
Kamakura — Tokiosta hieman etelään oleva kaupunki, josta löytyy
pyhättöalue, suuri buddhapatsas, sekä uimarantoja.
Hakone — Fuji-Hakone-Izun kansallispuistoon kuuluva alue, josta
näkymiä Fuji-vuorelle ja vaellusmahdollisuuksia. Myös paljon
onseneita.
Tässä joitakin kokemisen arvoisia aktiviteetteja sekä muutama
erikoisempi vierailukohde, mielivaltaisessa järjestyksessä.
Onsen (japanilainen kylpylä) — Loistava tapa rentoutua kuumissa (ja
kylmissä) kylvyissä sekä
saunassa. [Autenttisimmat kylpylät on rakennettu suoraan
luonnollisen kuuman lähteen päälle. Nykyään usein kylpylöiden vesi tulee
maan alta pumpattuna, mutta joskus kylpylöihin kuskataan lähdevettä
rekalla (!), tässä satunnainen
esimerkki.] Onseneita
löytyy sekä ympäri Tokiota että esim. yllä mainituista
päiväretkikohteista. [Itse en ole käynyt Tokion onseneissa juurikaan,
joten en osaa erityisesti suositella mitään tiettyä.] Onsenissa
käytetään isoa ja pientä pyyhettä. Pyyhkeet voi usein vuokrata paikan
päältä pientä maksua vastaan, mutta oman ison pyyhkeen voi varmuuden
vuoksi ottaa
mukaan. [Isoa pyyhettä käytetään tavalliseen tapaan
pukuhuoneessa. Pieni pyyhe otetaan mukaan allasalueelle. Rehellisesti
sanottuna en tiedä mitä pienellä pyyhkeellä tarkalleen on tarkoitus
tehdä, mutta tärkeintä on, että sitä ei saa upottaa altaaseen. Ainakin
yksi käyttötapa on pitää viileää pyyhettä otsalla kuumassa altaassa
istuessa. Tämän on tarkoitus vähentää huimausta, kun altaasta nousee, ja
se toimii mun kokemuksen mukaan ainakin jossain määrin.]Tässä satunnainen
artikkeli jonka löysin, jossa lisätietoja etiketistä. Onseneissa ollaan
alasti, sukupuolet
eroteltuina. [Joissakin perinteisissä majataloissa
(ryokan) on onsen, jonka voi varata yksityiseen käyttöön
(hakusana ‘private onsen’), tosin nämä ovat usein
kalliimpia.] Onseneissa on
usein tatuoinnit kiellettyjä, tai ne saattaa joutua peittämään (yleensä
paikan päältä saa tarroja niiden peittämiseen). Tämä kannattaa tarkistaa
etukäteen netistä tai esim. Google Mapsin
arvioista. [Löysin myös äskettäin tämän nettisivun, joka on selvästi
merkittäviltä osin AI-generoitu, mutta ehkä kuitenkin jossain määrin
luotettava, jos tähän tekijän esittelyyn
on uskominen.]
Sento on pienempi korttelikylpylä. Näitä on ympäriinsä, etenkin
hieman keskustan ulkopuolella asuinkortteleissa (senton tunnistaa isosta
ゆ (yu) -merkistä). Sento on myös hyvä paikka rentoutua pitkän päivän
päätteeksi.
Matsuri — Matsuri eli perinteinen japanilainen katujuhla on
näkemisen arvoinen. Näissä on usein tanssiesityksiä tai paraateja sekä
katuruokaa. Jossain päin Tokiota on matsuri lähes joka viikonloppuna,
hyviä hakusanoja on ‘tokyo matsuri’ tai ‘tokyo festival’.
Karaoke — Japanissa karaokea harrastetaan yleensä omaan käyttöön
varatussa pienessä huoneessa. Tätä tarjoavia ketjuja on useita (esim.
Big Echo, カラオケ館 (karaokekan) tai 歌広場
(utahiroba)), ja niitä on todella tiheään etenkin
keskustassa. [Tätä kirjoittaessa istun kahvilassa, josta on
näköala vilkkaalle muttei mitenkään keskeiselle kadulle, ja näen peräti
kolme karaokeravintolaa.] Usein
tällaisesta paikasta saa muutamalla kympillä nomihōdain, eli
mahdollisuuden juoda niin paljon kuin jaksaa. Tarjolla on myös jonkin
sortin ruokaa, kuten ranskalaisia, pizzaa tai pasta-annoksia (miksi
ei?).
Don Quijote — Järkyttävää krääsää myyvä kauppaketju. Täältä ei
kannata ostaa mitään, mutta kauppa itsessään on kokemus. Myymälät on
suunniteltu tuottamaan maksimaalinen aistiylikuormitus, kaikkialla on
hirvittävä määrä värikkäitä kylttejä ja äänekkäitä mainosnäyttöjä. Näitä
löytyy useimmista isoista turistikohteista (esim. Shinjuku, Shibuya,
Asakusa), ne tunnistaa isosta sinisestä pingviinimaskotista sekä
joidenkin myymälöiden edustalla olevista akvaarioista, joissa on
jättiläisankeriaita. Ei heikkohermoisille.
Kappabashi — Asakusan ja
Ueno-puiston puolivälissä oleva ostoskatu, jossa on ravintola-alan
erikoisliikkeitä. Kaupat ovat erityisesti ammattikeittiöille
suunnattuja, mutta silti ihan mielenkiintoinen kokemus. Täältä kannattaa
ostaa japanilainen veitsi, jos sellaisen haluaa.
Shimokitazawa — trendikäs hipsterikortteli, jossa on paljon
käytettyjen vaatteiden liikkeitä ja vinyylikauppoja.
Kichijōji — todella tunnelmallinen juna-aseman ympärille keskittynyt
kortteli, jossa on paljon ravintoloita, kahviloita, ostoskatu sekä
mukava puisto.
Tokyo Station Character Street — Tokion päärautatieaseman
alakerrassa oleva ostoskatu, jossa on n. 30 eri sarjoihin tai hahmoihin
(character) liityvää kauppaa, esim. Pokemon, Ghibli, Sanrio (Hello
Kitty), jne. Lisäksi sieltä löytyy ramen-ravintolanurkkaus.
Asakusan maanalainen
ostoskatu — pieni ja erittäin nuhjuinen ostoskatu, joka on aikamatka
menneisyyteen. Nykyään siellä on myös pari vähän mautonta selvästi
turisteille suunnattua baaria.
Odaiba — Suuri tekosaari Tokion
eteläosassa. Sisältää lähinnä tylsiä toimistorakennuksia ja
ostoskeskuksia, mutta täältä löytyy muutama arkkitehtuurillinen jännyys
kuten Fuji TV:n pääkonttori ja
Tokyo Big Sight. Aiemmin siellä oli jonkin
sortin nähtävyytenä 1:1 mittakaavassa oleva
Gundam-patsas, mutta tämä purettiin syksyllä 2026.
Sunshine City — Geneerinen ostoskeskus Ikebukurossa, mutta sieltä
löytyy erikoisuutena maailman suurin
gachapon-kauppa sekä Pokemon Center
-kauppa. [Pokemon Centereitä on Tokiossa tosin muutama
muukin.]
Japanilainen ruoka on tietenkin erinomaista ja erittäin monipuolista.
Esimerkiksi kahden viikon reissulla on mahdollista syödä joka päivä
erilaista japanilaista ruokaa, ilman että käy välttämättä yhdessäkään
ketjuravintolassa. Ravintolassa syöminen on halpaa, usein kunnollisen
aterian saa alle kymmenellä
eurolla. [Etenkin kun jeni on heikko verrattuna euroon,
ainakin kirjoitushetkellä syksyllä 2026] Alla hatusta
heitettynä toistakymmentä ruokalajia tai ravintolatyyppiä, joita
kannattaa kokeilla. Lista ei kata laisinkaan kaikkea.
Kasvisruokavalion noudattaminen Japanissa on valitettavan hankalaa,
mutta ei mahdotonta, ja tilanne on merkittävästi parantunut viime
vuosina. Hankaluuden aste riippuu osittain myös siitä, miten tiukka on
ruokavalion suhteen. Esimerkiksi kalalientä löytyy lähes mistä tahansa
suolaisesta liemestä (keitot, kastikkeet ml. soijakastike), ellei
erikseen mainita, että se on vegaanista. Olen lisännyt alle
kasvisvaihtoehtoihin liittyviä kommentteja, jotka on merkitty -merkillä.
Kannattaa ladata HappyCow, tosin isoimpien turistikohteiden
ulkopuolella ravintoloita saattaa löytyä harvakseltaan.
Udon — Paksut nuudelit, jotka tarjoillaan kuumina tai kylminä,
lisukkeiden kera. Usein udon-ravintolat ovat erittäin halpoja (aterian
voi saada 600–700 jenillä eli n. 3–4 €) ja pikaruokatyyppisiä, niissä on
tarkoitus ryystää nuudelit nopeasti ja jatkaa matkaa. Tällaisia on usein
etenkin juna-asemien lähettyvillä.
Kitsune-udonia (udon, jossa on lisukkeena tofu-lärpäke) saa lähes
kaikista udon-ravintolasta. Liemi sisältää oletuksena kalalientä, ja
tofu saattaa olla maustettu kalaliemellä. Tokiosta löytyy myös erikseen
vegaanisia udon-ravintoloita.
Soba — Ohut tattarijauhonuudeli. Tarjoillaan kuumana tai kylmänä,
liemessä tai erillisen dippikastikkeen kanssa. Usein
nuudeliravintoloissa voi valita aterian soban tai udonin kera.
Sama tilanne kuin udon, itsessään soba on vegaanista, mutta liemi tai
kastike yleensä ei.
Tempura — Leivitettyjä, friteerattuja mereneläviä ja/tai kasviksia.
Tempuraa saa sekä erikseen siihen keskittyvistä ravintoloista, että
soban tai udonin lisukkeena.
Tempura-leivite sisältää usein kananmunaa. Melko usein
tempuraravintoloissa on vaihtoehtona kasvistempurasetti, mutta ei aina.
Kannattaa tarkistaa etukäteen.
Donburi — Kulho, jossa on riisiä ja sen päällä lisukkeita.
Donbureja on monenlaisia, mutta suurimmassa osassa päällisenä on lihaa
tai mereneläviä. Kasvisvaihtoehtoja kuitenkin löytyy myös. Esimerkiksi
Tenya Tendon on ketju, joka ei ole erityisen korkeatasoinen, mutta
sieltä saa kasvis-tendon (tempura donburi) -annoksen, tosin leivite
sisältää kananmunaa ja dippikastike kalaa.
Sushi — Klassikko.
Tokiosta löytyy muutama erikseen kasvis-sushiravintola. Tavallisista
sushiravintoloista ei yleensä mun kokemuksen mukaan saa sushisettiä,
jossa olisi pelkästään kasvisvaihtoehtoja, mutta turistikeskusten
läheisyydessä tilanne saattaa olla eri.
Liukuhihnasushi — Tyylikkään ja perinteitä uhkuvan sushiravintolan
vastakohta, jossa tilataan tabletilla sushia niin paljon että tulee
ähky, on kova meteli, ja joka viidennellä sushilautasella voi pelata
arpapeliä, josta voittaa muovikrääsää. Mainitsen tämän erikseen, koska
se on täysin eri kokemus kuin kunnollinen sushiravintola, ja molemmat
kannattaa kokea. Isoimmat ketjut ovat Sushiro ja Kura, ja niitä löytyy
kaikkien turistikohteiden ympäriltä.
Molemmista yllä mainituista isoista ketjuista saa useampaa perinteistä
sushilajia jotka ovat kasvispohjaisia, kuten kurkkumaki tai inari.
Näissä pärjää melko hyvin pelkällä kasvisvalikoimalla. Pari kertaa
näissä on tullut vastaan jopa edistyksellisempiäkin kasvisvaihtoehtoja,
kuten friteeratut soijapalat.
Ramen — Nuudelikeitto, jossa on perinteisesti sianlihaa.
Tokiosta löytyy useita ramen-ravintoloita, jotka tarjoavat joko
vegaanisen vaihtoehdon tai pelkästään vegaanista ramenia. Tässä muutama,
joita voin suositella: Jikasei Mensho, Afuri, Ippudo Lumine Est
Shinjuku [Ippudo on iso ketju mutta ainoastaan tämä
Shinjukussa oleva ravintola tarjoaa kasvisramenia. Sieltä saa myös
lisukkeeksi herkullisia vegaanisia gyozoja.], Shojin
Ramen [Ainoastaan vegaanista ramenia tarjoava
ravintola. Hieman kalliimmasta päästä mutta silti ihan hyvä.] sekä T’s Tantan. Lisäksi on vielä yksi
ravintola, jota en suosittele: Gyumon Halal Wagyu Ramen, josta
saa nimestä huolimatta myös vegaanista ramenia. Ainakin Shibuyassa
olevassa ravintolassa pelkkä ramen maksoi lähes 3000 jeniä, joka on
aivan liikaa.
Teishoku — Teishoku tarkoittaa yleisesti ateriaa, jossa on jokin
pääruoka kuten kalaa tai kanaa sekä useampi lisuke. Erityissuosituksena
Shinpachi, josta saa erinomaista
grillattua kalaa erittäin kohtuulliseen hintaan. Valitettavasti
teishoku-annoksia löytyy melko harvakseltaan kasvispohjaisina.
Izakaya — Ei varsinaisesti ruokalaji vaan ravintolatyyppi, jossa
tilataan monta pientä annosta, ja usein ryypätään.
Izakayassa voi välttää liharuokien tilaamista, tosin vaihtoehdot ovat
tällöin melko rajoitettuja, riippuen paikasta. Erikoismainintana Masaka, joka on täysin
vegaaninen izakaya, tosin sinne saattaa joutua jonottamaan melko
pitkäänkin. [Jos jono on liian pitkä, Jikasei Mensho on
aivan Masakan vieressä, sieltä saa vegaaniset ramenit.]
Ochazuke — Riisiateria, jonka päälle kaadetaan kala- tai
sienipohjainen umaminen liemi, niin että se muistuttaa keittoa tai
puuroa. Tämä syödään usein viimeisenä täyttävänä annoksena
izakaya-istunnon päätteksi, mutta löytyy myös ravintoloita joista sitä
saa pääruokana.
Sashimi — Raaka kala.
Okonomiyaki — Lettu-munakas jossa on kaalia sekä lisukkeita,
yleisimmin lihaa tai mereneläviä. Se paistetaan pöydän ääressä
tavallisesti itse, tosin turistikeskuksissa usein henkilökunta hoitaa
paistamisen. Tokion erikoisversio tästä on monjayaki, jossa taikina on
vetelämpää ja se jää tarkoituksella löllöksi.
Tokiosta löytyy jonkun verran kasvispohjaista tai vegaanista
okonomiyakia tarjoavia ravintoloita, etenkin turistialueiden
läheisyydestä.
Japanilainen curry — Intialaisesta currystä erilleen kehittynyt
ateria, jossa on riisiä, currykastike sekä jokin päällinen, tavallisesti
sianliha tai kana.
Currykastike on normaalisti sianlihapohjainen, mutta isoin ketju CoCo
Ichibanya tarjoaa täysin vegaanisen currykastikkeen ja kasvislisukkeita.
Ichibanyassa tulisuuden määrän voi valita asteikolla 0–20, itselle 4–5
tekee jo melko tiukkaa.
Yakitori — Kanavartaat.
Kushikatsu / kushiage — Friteerattuja asioita vartaissa.
Jos menee ravintolaan, jossa vartaita tilataan yksitellen, on
kasvisvaihtoehtoja yleensä aika monipuolisesti. Leivite kuitenkin
sisältää oletuksena kananmunaa, ja toki pelkillä friteeratuilla
vihanneksilla ei pötki kovin pitkälle.
Gyoza — Alun perin Kiinasta peräisin olevat taikinanyytit.
Tavallisesti täytteenä on lihaa.
HappyCow’sta löytyy jonkun verran vegaanisia gyozaravintoloita.
Henkilökohtainen suositus on Ikebukurossa oleva Senjo, jota pyörittää
sympaattinen taiwanilaismummo.
Omurice — Omurice eli omelette rice on paistettua riisiä, jonka
päällä on omeletti ja ketsuppia. Lohturuoka, joka tuo ilmeisesti monille
lapsuuden muistot mieleen, mutta ihan hauska ateria aikuisellekin. Riisi
saattaa sisältää kanaa.
Bento — Ateriapakkaus, jossa on riisiä, kalaa tai lihaa sekä useampi
lisuke. Näitä saa supermarketista tai konbineista. Lisäksi esim Kitchen
Origin -ketju myy pelkkiä bento-aterioita. Markettibentoja ei
valitettavasti juurikaan ole saatavilla kasvispohjaisina.
“Sake” tarkoittaa japaniksi yleisesti alkoholijuomaa. Suomessa
sakena tunnettua riisiviiniä kutsutaan Japanissa nihonshuksi
(“Japanin viina”).
Shōchū on esimerkiksi riisistä, ohrasta tai bataatista valmistettu
viina, jonka alkoholipitoisuus on yleensä n. 25%.
Sourit (ei tule sekoittaa sour-oluisiin) ovat shōchūsta valmistetuja
cocktaileja, joissa on vissyä, sitruunamehua sekä siirappia. Perinteisin
näistä on remon sawā eli lemon sour, mutta makuvaihtoehtoja on
kaikenlaisia, aina kirpeästä luumusta (ume) tomaattiin.
Highballit eli viskisoodat ovat erittäin suosittuja.
Strong Zero on erittäin helppo tapa saada känni päälle. Zero ei
viittaa laisinkaan alkoholipitoisuuteen, vaan siihen, että juomassa ei
ole sokeria. Alkoholipitoisuus on sen sijaan nimenomaan strong,
peräti 9 %, mutta tästä huolimatta Strong Zero on erittäin helposti
juotavaa. Kannattaa olla varovainen.
Näitä löytää esim. lähikaupoista (konbini, convenience
store), kuten 7-Eleven tai Family Mart. Japanissa on myös erinomainen
leipomokulttuuri. Kannattaa hakea Google Mapsista ‘bakery’ ja piipahtaa
lähileipomossa esim. aamupalalla ja kahvilla.
Onigiri — Riisikolmio. Mainio nopea snacksi tai aamupala.
Kaikista konbineista löytyy merilevällä sekä kirpeällä luumulla (ume)
täytettyjä onigirejä jotka ovat vegaanisia. Ainakin tämän blogin mukaan onigirit saattavat
sisältää kalalientä, vaikka sitä ei olisikaan mainittu
ainesosaluettelossa. Hienosti.
Melonpan — Makea leipä, joka ei nimestä huolimatta ole yleensä
melonin makuinen (nimi viittaa ulkonäköön).
Lähes joka alueella on paikallisia erikoisruokia, joita kannattaa
selvittää jos matkustaa Tokion ulkopuolelle. Tässä pari esimerkkiä yllä
mainituista päiväretkikohteista:
Nykyään kortilla voi maksaa lähes kaikkialla. Poikkeuksena tähän ovat
erittäin pienet ravintolat joita on pyörittänyt sama perhe viiden
sukupolven ajan, eli nimenomaan kaikista parhaat ravintolat. Tämän takia
suosittelen pitämään mukana aina jonkun verran käteistä. Noin
5 000–10 000 jeniä (n. 30–60€ syksyn 2026 kurssilla) henkilöä kohden
riittänee melkein mihin tahansa ravintolaan, paitsi erittäin
hienostuneisiin paikkoihin.
Käteisautomaatteja löytyy kaikkialta, esimerkiksi juna-asemien
läheisyydestä tai konbineista. Automaatit perivät yleensä noin parin
sadan jenin (reilu 1€) maksun sekä varmaan jonkinlaisen
valuutanvaihtomaksun. Luulisin, että tämä on silti halvempaa kuin
valuutan vaihtaminen erillisellä valuutanvaihtotiskillä.
Suosittelen tätä sovellusta, jos
haluaa nopeasti laskea mitä jokin maksaisi euroissa. Tämä on avoimen
lähdekoodin sovellus, jossa ei ole mainoksia eikä mitään turhaa, se
hakee vaihtokurssit kerran päivässä Euroopan keskuspankin
verkkopalvelusta, ja toimii muuten ilman nettiä.
Lentokentältä saa (e)SIM-kortteja niitä myyviltä tiskeiltä tai
automaateista. Noin 25 eurolla saa yleensä melko riittoisan datapaketin
pariksi viikoksi, hinnat eivät vaihtele kovin paljoa. Tällaisilla
SIM-korteilla voi käyttää ainoastaan mobiilidataa, puheluiden
soittaminen vaatii Japanin oleskeluluvan.
Japanissa käytetään samanmallisia töpseleitä kuin Yhdysvalloissa
(Type A). Jännite on 100 V, joka poikkeaa Suomen 230 V:sta. Käytännössä
nykyaikaiset laitteet kuten kännyköiden laturit ym. toimivat sekä 100
V:n että 230 V:n jännitteellä, joten joku tämäntyyppinen adapteri
riittää. [Hauska fakta on, että itä-Japanissa, kuten
Tokiossa, vaihtovirran taajuus on 50 Hz, kun taas länsi-Japanissa (ml.
Kioto) taajuus on 60 Hz. Tästäkään ei tarvitse huolehtia, laturit
toimivat yhtä hyvin molemmilla taajuuksilla.]
Tokiossa on ansaitusti maailmankuulu julkinen liikenne. Julkista
liikennettä pyörittää useampi yksityinen yritys, kuten JR East, Tokyo
Metro tai Tobu Railway.
Lentokentältä saa automaatista Suica-matkakortin, jolle voi ladata
rahaa kertalippuja varten. Kortti toimii kaikkien operaattoreiden kanssa
lähes koko Japanissa, eli esimerkiksi Kioton-reissua varten ei tarvitse
erillistä matkakorttia. Suicaa voi käyttää myös maksukorttina
konbineissa, limuautomaateissa ja jopa joissakin ravintoloissa. Korttia
voi ladata konbineissa, asemilta löytyvissä automaateissa sekä joissakin
pankkiautomaateissa. Jostain syystä korttia voi ladata ainoastaan
käteisellä. [Yksi kummallisimmista rutiineista, joita joudun
tekemään Japanissa on nostaa käteistä ja sitten syöttää se välittömästi
takaisin automaattiin matkakorttia ladatakseni.]
Suosittelen lataamaan kortille n. 1 000 jeniä päivää kohden.
Yksittäiset matkat maksavat n. 180–400 jeniä riippuen etäisyydestä ja
vaihdoista. [Matkan hinta muodostuu vajaan 200 jenin
perusmaksusta (riippuu operaattorista) sekä etäisyydestä riippuvasta
maksusta. Saman operaattorin verkossa vaihdot ovat ilmaisia. Jos tekee
useamman vaihdon eri operaattoreiden välillä, matka saattaa maksaa
huomattavasti enemmän kuin yhden operaattorin tarjoamana. Google Maps
kertoo kuinka paljon kukin reittivaihtoehto maksaa.]
Useasta liikenneoperaattorista johtuen Tokiossa ei oikein kannata
ostaa kausilippua, sillä ne toimivat ainoastaan yhden operaattorin
reiteillä, eikä mikään operaattori kata koko kaupunkia.
Google Maps toimii navigointiin oikein hyvin. Jos haluaa nauttia
japanilaisesta web designistä, voi myös kokeilla Ekispert-reittiopasta, [Eki tarkoittaa
juna-asemaa.] se tarjoaa
reittivaihtoehtoja ajan tai hinnan mukaan, ja näyttää kätevästi myös
reitin viimeisen (tai ensimmäisen) junan. Junat kulkevat suunnilleen
aamuviidestä keskiyöhön asti.
Japanilaisten englannin taito vaihtelee paljon, ja jopa Tokiossa
saattaa helposti päätyä ravintolaan tai kahvilaan jossa henkilökunta ei
puhu ollenkaan englantia. Lisäksi on ylipäätään kohteliasta esim.
kiittää japaniksi. Alla on joitakin hyödyllisiä fraaseja.
Kirjoitin lausumisohjeet käyttäen Hepburn-romanisointia, joka
noudattaa suurimmilta osin suomen lausumissääntöjä. Poikkeuksena
ch, sh ja z lausutaan kuten englanniksi
(“chair”, “shop” ja “zebra”), y lausutaan kuten suomen ‘j’, ja
j lausutaan kuten englannin sanassa “jungle”. Pidennettyjä
vokaaleja merkitään poikkiviivalla, esim. ō lausutaan kuten
suomen “oo”. R-äänne on lyhyt, ikään kuin ‘r’-kirjain
lausuttuna yhdellä pärähdyksellä, tai erittäin lyhyt ‘L’.
L-äännettä ei erikseen ole, jonka takia esim. englannin sanat
“light” ja “right” kirjoitetaan ja lausutaan molemmat ライト,
raito. Lisäksi japanin kielessä u lausutaan usein
melko lyhyenä, esim. sanojen lopussa desu tai masu
lausutaan melkein “des” / “mas”.
Seuraavat fraasit kannattaa opetella ulkoa:
Konnichiwa — “Hyvää päivää” (kirjaimellisesti “tänään on”). Tämän voi sanoa esim.
ravintolaan astuessa. “Hyvää iltaa” on konbanwa, ja hyvää
huomenta ohayō gozaimasu.
Arigatō gozaimasu — “Kiitos”. Tätä käytetään lähes minkä
tahansa asiakaspalvelutilanteen
lopuksi. [Harjaantunut (tai fraasin toisteluun
kyllästynyt) japanin puhuja saattaa sanoa nopeammin
“ariatozaimass”.]Gozaimasu (lausutaan melkein “gozaimas”) tekee kiitoksesta
kohteliaan. Pelkkä “arigato” on liian tuttavallinen käytettäväksi
tuntemattomille, esim. kaupassa. Kiittämisestä on myös mennyt muoto
arigatō gozaimashita (lausutaan “gozaimashta”), jolla voi
viitata menneeseen tapahtumaan, esimerkiksi ravintolassa asioinnin
jälkeen.
Sumimasen — “Anteeksi”, samassa mielessä kuin englannin
“excuse me”. Tämä on erittäin monikäyttöinen. Yleisin käyttötarkoitus on
kiinnittää tarjoilijan huomio ravintolassa (tarjoilijat eivät tule
pöytään pyytämättä). Tällä voi myös pyytää jotakuta väistämään kadulla,
tai sen voi myös sanoa, kun väistää jotakuta itse. Se myös sanotaan
esimerkiksi vastaanottaessa toisen tarjoamaa istuinpaikkaa junassa,
ikään kuin kiittäen vaivasta. Mun japaninopettaja sanoo
sumimasen, kun maksan kurssimaksun. Japanilaiset pyytävät
anteeksi monissa tilanteissa.
Gomennasai — “Anteeksi”, mutta enemmän “pyydän anteeksi”,
niinkuin englannin “I’m sorry”. Tätä tulee käytettyä harvemmin kuin
sumimasenia, enemmänkin sen tyyppisissä tilanteissa, missä on
ollut tyhmä turisti ja mennyt vahingossa kielletylle alueelle. Lausutaan
“gomenasai”.
Hai — “Kyllä”.
Daijōbu desu — Kirjaimellisesti “se on OK”. Tätä käytetään
kieltäytymään kohteliaasti, vastaavasti kuin englanniksi “I’m fine,
thank you”. Esimerkiksi kaupan kassalla voi kieltäytyä kuitista
sanomalla reshīto wa daijōbu desu tai muovikassista fukuro
wa daijōbu desu.
Onegai shimasu — kirjaimellisesti “teen pyynnön”. Lausutaan
“onegaishimas”, ilman taukoa. Esimerkiksi bīru onegai shimasu
tarkoittaa “olut, kiitos”.
Kore — “Tämä”. Tätä voi käyttää esim. jos osoittaa
ruokalistassa olevaa asiaa: kore onegai shimasu, “tämä,
kiitos”. Jos “tämä” määrittää jotakin substantiivia, tulee käyttää sanaa
kono, esim kono bīru onegai shimasu, “tämä olut
kiitos” (kun osoittaa jotakin tiettyä olutta listassa).
Wakarimasen — “En ymmärrä”. Esimerkiksi jos kaupan
kassahenkilö kysyy jotakin monimutkaista, voi sanoa sumimasen,
wakarimasen, jolloin saa yleensä jonkinnäköisen selityksen joka
yhdistelee englantia ja elekieltä.
Eigo daijōbu desu ka — “Onko englanti OK?” Tarkoittaen
“puhutteko / ymmärrättekö englantia?”
Seuraavia fraaseja saattaa kuulla ravintolassa tai kaupassa
asioidessa. Niitä ei kuitenkaan tarvitse (tai ole soveliasta) käyttää
itse.
Irasshaimase — “Tervetuloa”.
Shōshō omachi kudasai — “Ole hyvä ja odota hetki”.
Yukkuri dōzo — “Ole hyvä”, kun ruoka tuodaan pöytään.
Kirjaimellisesti “hitaasti, ole hyvä”, tarkoittaen “nauti
rauhassa”.
Fukuro goriyō desu ka tai fukuro irimasu ka —
“Tarvitsetko muovikassia (fukuro)?”. Usein kysytään myös
liittyen kuittiin, reshīto goriyō desu ka.
Pointo kādo omochi desu ka — “Onko sinulla bonuskorttia”.
Tähän oikeaoppinen vastaus on iie, motte imasen (“ei, minulla
ei ole”), mutta yksinkertaisempi iie, arimasen (“ei ole”)
toimii myös. Pelkkä iie (“ei”) on hieman tökerö mutta turistien
kohdalla se yleensä ymmärretään.
Japanissa on käytössä peräti kolme kirjoitusjärjestelmää,
latinalaisten aakkosten lisäksi. Nämä ovat kanji (漢字) eli
kiinalaiset kirjoitusmerkit, sekä yksinkertaisemmat
kana-tavumerkit, joita ovat pyöreähköt hiraganat
(ひらがな), sekä kulmikkaammat katakanat (カタカナ). Kanjeja on
yleisessä käytössä yli 2 000. Hiraganoja ja katakanoja on kumpiakin 46
perusmerkkiä, sekä muunnetut versiot, esim. は (ha) voidaan
muuttaa ば (ba) tai ぱ (pa) -äänteiksi.
Kaikkia kolmea kirjoitusjärjestelmää käytetään sikin sokin. Karkeasti
kanjeilla kirjoitetaan sanoja, hiraganoilla kirjoitetaan kanjien kanssa
yhdistettynä sanojen osia tai kieliopillisia elementtejä kuten
partikkeleita tai taivutuksia sekä joitakin sanoja kokonaisuudessaan, ja
katakanoilla kirjoitetaan usein vierasperäisiä sanoja.
Mun suositus on opetella katakana-merkit ennen Japanin-reissua. Tämä
ei ole mitenkään välttämätöntä, mun arvion mukaan noin 90 % ajasta
katakanoilla kirjoitettu teksti lukee vieressä latinalaisilla
aakkosilla. Siitä saa kuitenkin paljon hupia, kun näkee, että hissi on
エレベーター (erebeetaa, elevator), kahvilassa aamupala on
モーニングセット (mooningu setto, morning set) ja suklaajäätelö
on チョコレートアイスクリーム (chokoreetoaisukuriimu, chocolate
ice cream). Silloin tällöin lukutaidosta voi olla myös
hyötyä. [Allekirjoittanut on kerran tilannut erittäin
tunnelmallisessa ja tyylikkäässä jazz-baarissa oluen, joka tuotti suuren
pettymyksen kun kävi ilmi että ハイネケン on Heineken.]
Katakanat on mahdollista oppia muutamassa viikossa n. 10–15 min
päivittäisellä harjoittelulla. Suosittelen Androidille tätä sovellusta, joka on ilmainen eikä
sisällä mainoksia. iPhonelle en osaa antaa suosituksia. Raskaampi
vaihtoehto on Anki, joka on yleiskäyttöisempi
ulkoaopettelusovellus. [Ilmeisesti sitä käytetään enimmäkseen japanin
ja lääketieteen opiskeluun.] Tämä kuitenkin
vaatii enemmän säätöä, sillä katakana-paketti pitää erikseen etsiä ja
ladata.
Liikenne ja jalankulkijat kulkevat
vasemmalla. [Poikkeuksena Osakassa liukuportaissa seistään
jostain syystä oikealla.]
Roskiksia on erittäin harvakseltaan. Niitä on lähinnä suurimmilla
juna-asemilla kuten Shinjuku tai Ikebukuro, joskus puistoissa, ja
matsureissa tai muissa tapahtumissa. Lähtökohtaisesti roskat on
tarkoitus viedä kotiin
lajiteltavaksi. [Ilmeisesti merkittävä syy roskapönttöjen
poistamiseen oli vuonna 1995 tapahtunut
terrori-isku.]
Junassa reppu tulee ottaa selästä rinnan puolelle, etenkin
ruuhka-aikana. Istuinpaikka tulee luovuttaa vanhuksille, raskaana
oleville tai muille sitä tarvitseville.
Yleinen mielikuva on, että kävellessä syöminen ja juominen on
kiellettyä. Tämä ei kuitenkaan ole täysin ehdoton sääntö. Esim.
matsurissa voi nauttia katuruuasta samalla kun jatkaa kiertelyä.
Tärkeintä on olla varovainen, ettei aiheuta sotkua. Lähijunassa syöminen
ja juominen on yleisesti paheksuttua (etenkin ruuhka-aikana), mutta
toisaalta pikajunissa kuten shinkansenissa on hyväksyttävää tai jopa
suotavaa syödä ateria (ja myös juoda kaljaa), asemilla myydään erikseen
ekibentōja. Puistoissa on yleensä sallittua syödä ja juoda jopa
alkoholia, poislukien temppelit ja pyhäköt.
Ravintolassa tarjoilija ei tule pöytään pyytämättä. Aterian jälkeen
maksu suoritetaan usein kassalla, ei pöydän ääressä.
Japanissa on maanjäristyksiä useita kertoja päivässä.
Suurin osa näistä on kuitenkin erittäin pieniä. Reilussa vuodessa mä
olen käytännössä kokenut noin viisi maanjäristystä jotka tuntuivat
yhtään miltään, pariin heräsin yöllä. Rakennukset on suunniteltu
kestämään maanjäristyksiä erittäin hyvin.
Maanjäristysten lisäksi Japania riepottelevat taifuunit, joita
esiintyy kesä-lokakuussa, tiheimmillään elo-syyskuussa. Tyypillisesti
noin kolme taifuunia vuodessa saavuttaa pääsaaren. Taifuunin iskiessä
saattaa joutua pysyttelemään päivän tai pari sisätiloissa, ja junia ja
lentoja perutaan.
Varmuuden vuoksi kannattaa ladata NERV-sovellus, [Kyllä, sovellus on nimetty animen mukaan, luvan kanssa.] joka varoittaa
maanjäristyksistä ja taifuuneista, ja kertoo lisätietoja
hätätilanteessa.